Kuin karamelli

Pian odotus palkitaan... Vaikka odottaminenkin näitä ihastuttavia nuppuja katsellessa onkin ollut palkitsevaa itsessään :)

Juhannuksen ilahduttajat

Juhannus on täällä ja poikkeuksellisesti saadaan jo nauttia juhannusruusunkin kukinnasta, alkukesän oltua niin lämpöinen. Tällä hetkellä pihassa ei paljon muu kukikkaan, kun kukkapenkki on poissa. Liljat ovat hukkuneet kotkansiiven syövereihin ja ruskoliljoja säilynyt vain muutama hassu. Syreenien kukintakin alkaa olla suurilta osaa ohi, se ei tänä vuonna kukkinutkaan niin runsaasti.

Juhannusruusu

Viljaminkeltaruusuni pelastui, siinä on yhteensä 26 nuppua (lasken ne joka päivä), valtavia pyöreitä pallukoita, jotka vain antavat odottaa itseään... Kuva on otettu viime maanantaina, kun palattiin E-Suomen retkeltä, joten nuput ovat tuosta varmaan vielä kaksin tai kolminkertaistuneet. Yhdessä oksassa on 21 nuppua, toisessa 3 ja kolmannessa 2, muut oksat ovat kukattomia.

Williams Double Yellow

Alla agilitykenttämme laidalla juuri nyt kukkiva ihastus, siniyökönlehti, lettokasvi. Kallinkangas on kasvillisuudestaan erittäin tunnettu ja näihin aikoihin sieltä saattaisi tavata kukkimasta myös koko maassa rauhoitetun tikankontin...! Ehkä joskus pääsisin näkemään senkin. Siron pienen rauhoitetun neidonkengän olen löytänyt Kallin maastoista jo useana vuotena, se on Keminmaan kuntakasvi.

Siniyökönlehti

Toissapäivänä saatiin myös nauttia tästä komeasta ilmestyksestä, vanhapoika kaktuksen kukka on lähes 10cm halkaisijaltaan ja tuoksu ihana. Sääli että kukintaa kestää vain yhden päivän, kuvaamista siis ei passaa lykätä!

Vanhapoika kukkii

Mutta nyt ulos, tuuli on ihanan leuto ja lämmin ja lapset kiskovat kasvihuoneesta retiisejä kaksin käsin. Ilse syökin itse poimittuja (äidin aamiaspöytään kantamat jää usein syömättä) Ossi syö ja syljeskelee ihan vain siitä ilosta. Salaatti ei aivan vielä ole tarpeeksi isoa syötäväksi asti, valkosipuleilla taas pitkät varret jo.

Kesää ihanimmillaan

Alkanut kesä on ollut aivan ihana - heinäkuinen aivan! Saa nähdä millainen heinäkuu meillä sitten on :)

Ruusuja täytyy edelleen tarkistella päivittäin. Juhannusruusu on saanut pahimmat ötökkähyökkäykset osakseen, siinä on aika paljon kirvoja, muurahaisia, pistiäisen toukkia sekä siellä täällä katkottuja nuppuja, jotka siis viittaavat kärsäkästuhoihin. Tämän verran siinä on tainnut tuholaisia olla joka vuosi ja kukinta on silti upea, nuppujen määrä lupailee runsasta kukkaloistoa jälleen. Huomasin, että olen taas ajoittanut kuvailut nuppujen aikoihin! Kevät kukkani ovat kaikki jo kukkineet, esikot, vuokot ja kevätvuohenjuuri ja nyt kun innolla odotan ruusujen kukintaa, laitan tänne kuvia vain nupuista ja arvatenkin unohdan kuvata parhaimman kukinnan aikaan...

Juhannusruusun lupaus

Torniolaaksonruusu taas on aika reppana edelleen, mutta se sentään työnsi lehdet niihin vähiin varsiin, kuin siinä on olemassa. Siitä olen kerännyt yhteensä 2 tai 3 toukkaa pois. Pistäisen toukka siis kerii itsensä rullalle nuorien lehtien sekaan ja myöhemmin syö myös ruusun nuppuja. Vattukärsäkäs taas munii nuppujen sisälle ja puraisee varren poikki, joka monesti jää vielä puoleksi roikkumaan pensaaseen.

Kärsäkkäiden pelossa (viime vuonna kun sain nähdä vain raukan puolikkaan keltaruusun kukan) menin sumuttamaan Double Yellow:n... :( Kaikki ne raukkaparka hämäkäkit ja muut ötökät menivät nyt siinä samalla. Keltaruusun tilanne oli muutoin hyvä, minusta olin saanut aika tehokkaasti napsittua pistiäisen toukat pois, mutta mistä senkin nyt sitten tietää, milloin se kärsäkäs iskee... Ehkä ensi vuonna taas pyrin toimimaan luonnonmukaisesti ja katsotaan sitten kuinka käy. Nuppuja on ainakin 23, taidan laskea ne aika usein... :) Lupaan kuvia kukkivasta viljaminkeltaruususta jos ollaan niin onnekkaita, ihan vaikka vaan siltä varalta, jos se taas ensi vuonna kärsiikin ötöiköstä.

Williams Double Yellow - minun silmäteräni

Äidiltäni toin mukanani kevätkulleron, lisää raparperia ja lipstikkaa sekä kevätesikon. Esikon ajattelin nyt istuttaa tuonne kuivemmalle seinustalle, kun se kestää noita muita esikoita paremmin. Kullero on vieläkin kassissaan, enkä oikein tiedä minne sen laittaisin...

Kotkansiivet ovat kaatuneet ehkä koirien jaloissa tai sitten muutoin vaan (ne pitäisi istuttaa uudestaan, varret ovat jo vanhoja) ja uusi kääntämäni kukkapenkki näyttää nyt aika lohduttomalta. Kasvuaankaan ne eivät varmaan vielä ole lopettaneet, joten voi olla, että kotkansiipipenkkiä täytyy vielä vähän laajentaa. Aita lähti toistaiseksi siitä sivulta pois, joten aurinkoisemmaksikin se muuttui. Ehkä kullero saa ainakin väliaikaisen paikan siitä penkistä, vaikka mieluiten ne sijoittaisinkin yhteen keltakurjenmiekkojen kanssa, jotka kasvavat nyt tien vieressä tontin kosteimmassa kohdassa, tai kostein aina keväisin. Toivotaan, että kosteutta riittää sen verran, että kukintakin olisi runsas, kuivaa täällä on kyllä nyt riittänyt, tänään ensimmäisen kerran tälle keväälle on tosissaan satanut ihan oikeasti.

Esikot kotkansiiven ja idänvirpiangervon suojissa - tai peitossa. Taidan suosiolla jättää tämän penkin jatkossa vuokkojen ja kielojen valtaamaksi. Kotkansiipien alla kun on reilu puolen metrin levyinen pala kukkapenkkiä käyttämättä.

Nurmeakin ollaan leikattu ensimmäiset kerrat, pariinkin otteeseen. Varsinkin tuolle tienlaidassa minne tontti viettää, nurmi kasvaa aina hurjaa vauhtia - maa on hyvää ja multaista sekä pysyy kohtuu kosteana, verrattuna tänne ylhäälle, missä talo on. Tavoitteena - kuten joka vuosi - olisi leikata vähintään kerran viikossa, mieluusti pikkuisen useamminkin, koska uusi leikkuri ei ole keräävää mallia.

Kohta siitä saa nauttia - syreenien huumaavasta tuoksusta

Kuvia

Alla kuvia pihan kasvillisuudesta. Tulossa olisi vielä pohjapiirroksen kaltaista koko pihasta, jahka saan siitä muokattua edes jonkinlaisen...

'Williams Double Yellow' josta eilen löysin ensimmäisen varman toukan :( Se oli ruskea, laiha ja melko pieni, ehkä n. 3-4mm

Kosteassa ja varjossa viihtyvät

Kasvihuonenäkymiä

Esikko nr 1

Esikko nr 2

Esikko nr 3

Pistiäinen, kääriäinen vai kärsäkäs? Vaiko kaikki?

Kas siinäpä pulma.

Aamun erilaisia ötökkäsivuja luettuani alan tulla siihen tulokseen, että ruusuparkaani / -parkojani vaivaa useampikin kutsumaton vieras. Tai no, miten sen nyt ottaa, onko ne kutsuttuja vai ei. Kärsäkäspäätelmään tulin alunperin siksi, että kukkanuput ovat useimmiten katkaistu / taipuneet tyvestä ja itse nuppu tuhottu syömällä, sisältä päin. Vattukärsäkäs (ainakin) tekee näin. Kohteeksi ovat joutuneet erityisesti 'Williams Double Yellow', torniolaaksonruusu sekä juhannusruusu, joskin jälkimmäinen on kooltaan niin kookas, ettei siinä vauriot niin näy, enkä niitä murehdi. Kirvoja olen siitä kyllä ruiskutellut joku kesä mäntysuovalla.

Näiden nuppuvaurioiden lisäksi ruusussa on aina lehtiä kääriytyneenä pienelle mytylle, ihan heti alkukesästä lähtien, ja näiden myttyjen sisältä sitten, pahimmillaan kukinta aikaan, joskaan kukkia ei kyllä näy, löytyy sellaisia isoja ja lihavia vihreitä toukkia, yök. Jotka löydettyäni liiskaan. Kyykin siis alle puolimetrisen ruusunreppanani vieressä kesäisin harva se päivä aina siihen asti, kunnes olen todistanut viimeisenkin nupun jääneen kukattomaksi.

Tänä keväänä olen koettanut olla äärimmäisen haukkana. Olen jo nyt mielestäni onnistunut paikantamaan muutamia pelkkiä lehtisilmuja, joiden sisältä vihreän tiiviin lehtipaketin sijasta olenkin löytänyt joko mustaa pistettä (ulostetta, luulisin) tai limaa. Liiskattu toukka, luulisin. Nämä silmut olen tunnistanut joko niiden muodosta tai sitten lehtisilmun kärjessä olevasta ruskeahkosta rypylästä, mitä se lie, en osaa sanoa. Viljaminkeltaruususta olen napsinut pois ehkä 4 lehtisilmua ja torniolaaksonruususta eilen ensimmäisen. Ja jokaisen silmun olen varmasti läpi käynyt.

Nyt vain on ilmeisesti sellainenkin vaihtoehto vielä, että itse paholainen asuukin jossain ruusun versossa ja sieltä sitten kevään tullen kaivautuu lehtisilmuihin. Ruusuissani kun on sellaisia kuolleitakin oksia tyystin. Joten liekö viimeinen vaihtoehto vielä, katkaista pois osittainkin kuolleet oksat tyvestä asti (itken jo sisäisesti) ja toivoa parempaa huomista.

Eloon herännyt

Hankalaa on tuntunut olevan blogin päivittäminen - tai oikeastaan aloittaminenkaan! Kevättyöt pihassa ovat jo pitkällä, viime vuonna pihassa möyrineiden työkoneiden alta on pelastettu muutamia rakkaimpia perennojani turvaan, jotka talvehtivat multapaakuissaan menestyksekkäästi. Osa tarkoituksella unohdetuistakin on vain sinnillä sieltä maankin alta puskenut, kuten vuohenkello jota en välttämättä niin kaivannut, mutta olen iloinen että kevätvuohenjuuri olikin selvinnyt oikein hyvin ja osa siitä työntyy kymmensenttisen sorakerroksenkin alta aurinkoon! Ja tästä ilmeisesti sitten lopulta alkaa tämä loputon kasvien siirtely omalla pihalla,  monet kodittomista ovat jo saaneet uuden oman paikkansa.

Pikkupuolen seinän vierusta on varjoinen suurimman osan päivästä, siihen paistaa ihana aamuaurinko sekä illan viimeiset säteet, mutta paikka on tuulelta suojassa ja kostea. Siihen on jo edellisenä kesänä kotkansiiven seuraan löytänyt tiensä äitini luota sini- ja valkovuokot, joista ensimmäinen on jo hyvässä vauhdissa kukinnassaan varjoisestakin sijainnistaan huolimatta (vaikka 1v9kk perheenjäsenemme onkin poiminut kaikki tähän asti ilmestyneet kukat.. onneksi uusiakin on vielä tulossa) ja valkovuokko näyttäisi teettävän oikein runsasta kukintaa myös. Kukkavarsia on niin paljon uusia, että pääsen varmasti jo ensi keväänä jakamaan sitä laajemmallekin, kun tuntuu kerran viihtyvän. Samaan seuraan ovat liittyneet nyt myös ukonhattu ja toistaiseksi ainakin ainokainen ligulaariani, joka taitaa olla Hietalaa, jos en aivan väärin muista ja saatan muistaakin. Kotkansiiven juurella aivan kasvaa myös kesäpikkusydän, sekin nupullaan ja sen kaveriksi ovat muuttamassa vuorenkilpien alta piileksimästä myös kielot.

Konsultoin aina ennen kasvien siirtämistä Alankoa, kirja perustuu juuri samalle filosofialle kuin mille puutarhaanikin koetan perustaa: Antaa kaikkien kukkien kukkia, sille sopivalla paikallaan (joskin muutamia on ehkä syytä vähän rajoittaakin).

Ensin aioin tehdä tyypillisen "virheen" ja sijoittaa esikot kasvamaan aurinkoon vuorimännyn taakse aidan viereen. Kuivaan ja läpäisevään maahan, jossa olisivat varmaan menestyneetkin ihan hyvin, mutta koetan nähdä jotain muuta tällä kertaa, nimittäin erinomaisesti viihtyvän esikon. Saa nähdä poikkeaako se aiemmasta ollenkaan. Mutta teen siis kokeilun ja laitan ne sittenkin tuonne samaan nurkaan, Kotkansiipi -kerhoon. Hankinassa olevan kuunliljat päätynevät sinne myös. Tarvitsen jotain keskisuurta ukonhatun eteen. Kotkansiivet tuossa maaperässä kasvavat mahtaviksi nekin. Uskoisin, että nurkaan on aikoinaan kipattu läjä sattumalta laadukasta peltomultaa jonne on sitten suunniteltu kasvia jos toista (aidan viereltä löytyy myös pieni pihlaja, idänvirpiangervoa sekä matalaksi lyömääni viitapihlajaa - ja matalaksi sen tulen lyömään jatkossakin) ja minullehan se sopii, olenkin hyödyntänyt tuota samaa multaa vähän joka paikassa, jos maa on vaatinut jonkin verran parannusta.

Viljaminkeltaruusu sai kaverikseen terassin viereen torniolaaksonruusun, joka on tainnut kärsiä liian märästä ja varjoisasta kasvupaikasta. Toivon niin hartaasti, että onnistuisin tänä vuonna torjumaan vattukärsäkään tuhot! Viime vuonna tuorniolaaksonruusu ei saanut kukkia ollenkaan (saattoi tosin johtua myös kasvupaikasta, mutta oli siinä nupputuhojakin) ja viljamiskeltaruusun ainokaisen nupun toukat pahakkaat söivät puoleksi, joten se kukki puolikkaalla kukalla. Ainoastaan sen ensimmäinen kesä suoraan tarhalta tuotuna oli kaunis, runsas ja pitkäkukintainen, tuona kesänä ehdin torniolaaksonruusun kukkiakin viimeksi nähdä, v. 2011.

Keltakurjenmiekkaryhmän nostin pois kärsimästä keskeltä kuivaa nurmea ja vein sen aivan tontin laitaan, jonne kaikki vesi laskee. Kuivana kesänä se on varmasti liian kuiva paikka sekin, mutta täytyy koettaa kastella. Viime vuonna sain sen kukkimaankin muutamilla kukilla, ihan vain kastelemalla runsaasti. Nykyisellä paikalla voi tosin olla vaarana nuori terijoensalava, joka ei ehkä vielä ole ulottanut juuriansa joka paikkaan, mutta tulee varmasti sen vielä tekemään, ellemme ennen sitä kaada koko puuta pois. Olen kantanut kurjenmiekoille varmuuden vuoksi nyt ne tuoreeltaan istutettuani vähintään 20l vettä. Ajattelin, ettei sitä koskaan voi olla liikaa, kun parhaiten viihtyisivät kuitenkin vedessä.

Ihanan lämpimät kesäpäivät ovat saaneet koko puutarhan vinhaan kasvuun ja sadetta on luvattu seuraavalle viikolle. Tässä välissä olisikin hyvä varmaan vielä lannoittaa, jos on aikeissa, kompostimultaa koetan kuokkia esiin, jos sellaista tuolta jostain löytyisi. Minun täytyy tunnustaa, etteivät kompostini tällä hetkellä voi oikein hyvin ja lannoittamisestakin minun pitäisi vähän opiskella. Huomiseksi koetan saada muutaman kuvankin pihalta ja ehkä suunnitelmistakin - olen minä koettanut sellaisiakin tehdä etten aivan siltä seisomalta päätöksiä tee - vaikka monesti kyllä toimin niinkin.

Kevättalvi ja uusi alku

Lainasin äidiltäni pinon Viherpihoja ja Meidän Taloja. Lehdet toimivat niin loistavina inspiroijina, että päätin aloittaa blogin aiheesta. Joten tästä se alkaa, liityn siis haaveilijaksi haaveilijoiden joukkoon. Kevättalvi onkin juuri sopiva ajankohta haaveilulle!

Etusivun kuvassa on ottamani kuva pihamme kaunottaresta niittyleinikistä (ranunculus acris). Se kukkii pitkään ja hartaasti upeilla kerrannaisillakin kukinnoilla ja lopun kesää siellä täällä joutomaatamme peittää leinikin tuuhealehtinen vihreä varsi, jota kelpaa käyttää maanpeitteenäkin. Omaa puutarhafilosofiaani kuvaakin hyvin pitkälle luontainen ja luonnonmukainen kasvillisuus; pyrkimys melkeimpä itse itsensä hoitavaan puutarhaan, joka viihtyy juuri sellaisessa maassa kuin mitä sille on tarjollakin.